2007 - Maailman ymmärtämisestä

Annales VII vuosikirjassa Lauri Mattila raportoi v. 2007 Akatemiasta:

Lauri Mattila: Hetkiä Platonin Akatemiassa (vuonna 2007)

Ihmetellen itsekin kykyäni herätä ajoissa ehtiäkseni aamuiseen bussiin suuntaan Korsosta Hyrylään – eihän toki kyseessä ole mikään tavallinen aamu 4.5., vaan aamu joka jännittyneenä ja toiveikkaana odottaa XI Platonin Akatemian päätapahtuman herättävän Tuusulan uinuvan kulttuurimiljöön. Ulkona sää on kolean pilvinen ja kostea, varsinainen kalasää.

Hyrylän lukion rehtori Riitta Eeronheimo on aloittava puheellaan Halosenniemen avajaiset. Seuraavaksi sitarin ympärille rakennettu poikkitaiteellinen performanssi TANGRAM: hypnoottinen melodia on eetterinä ilmassa. Rumpuja, helistimiä, triangeli, didgeridoo, vain jäykästi ulkopuolelta putoilevat sanat pirstovat harmonista improvisaatiota. Naurettavat japanilaiskarikatyyrit patsastelevat sivummalla ja hykerryttävät hermostuneella viittelöinnillään soiton kiihtyessä kohti kliimaksiaan. Etualalla Jing ja Jang tanssivat geometrisissä puitteissa luoden joustavan soljuvaa leikkiä. Lopulta Japani voittaa viittelöinnillään ja avausluento, tapahtuman teemasta Maailman ymmärtämisestä, saattaa alkaa.

Kansainvälisesti tunnettu säveltäjä, musiikin tutkija Herman Rechberger luennoi länsiafrikkalaisesta voodoosta. Mitä on voodoo? Ennakkoluulot särkien Rechberger vertaa voodoo kulttuuria länsimaiseen kristillisyyteen: voodoo-jumalat ilmenevat eri muodoissa myös kristityn elämässä. Voodoossa jumalat liittävät ihmisen luontoon, maahan. Luonnosta ihminen saa rytmin: syke on pohjana musiikille, joka on rituaalien peruselementti. Rumpu. Lopuksi kuulemme näytteitä maanläheisistä ja vitaaleista rytmeista Rechbergerin soittamana. Säveltäjä Tuomas Rounakari on perehtynyt siperialaisen musiikin tuntija mutta Rechbergerin esimerkin pakottamana joutuu avaamaan musiikin taustoja laajemmin: metsää, tyhjyyttä ja hiljaisuutta – toista kuin Afrikassa. Musiikin perusta on laulussa, joikaavassa, valittavassa hyminässä ja ulinassa, joka kertoo henkilökohtaista tarinaa, mistä milloinkin: elämästä, kuolemasta, syntymästä, jumalasta. Ei ole kiirettä; laulu on tyhjyydelle, ja soittokin instrumenttaalista. Muutamia laulunäytteitä levyltä ja sitten mielenkiinnolla odotettu Rechbergerin ja Rounakarin shamaanimusiikki-improvisaatio. Minkä valtavan poltteen ja lämmön luokaan tuo kaksikko rummulla ja länsimaisesti epävireisellä viululla. Hirret ja ääni; ihminen sykkii. On aika siirtyä Kallio-Kuninkalan kartanoon.

Mustaa nestettä tämä maha on jo aamun huutanut ja tarpeensa tervetuliaiskahvien muodossa tyydytetään. Halosenniemen teemoja jatkaen alkaa keskustelu musiikista ja maailmasta. Mistä musiikki tulee? Mukaan pyydetään säveltäjät Herman Rechberger, Harri Vuori, Kalevi Aho ja Tuomas Rounakari, filosofian opiskelijoiden ainejärjestö valitsee edustajakseen Vesa Korkkulan ja olenpa mukana minäkin hänen vieressään. Keskustelu käynnistyy musiikin evolutionaaristen perusteiden tarkastelusta. Sävelellä ja rytmityksellä on merkitystä. Kuinka puhe on kehittynyt ääntelystä? Länsimaissa musiikki on irtautunut käytännön realiteeteista, mutta sillä on edelleen terapeuttinen vaikutus. Mikä kelpaa musiikiksi? Musiikki on järjesteltyä ääntä, jolla on rytmi. Puhe on musiikkia, mutta onko John Cagen säveltämä tauko musiikkia. Kuinka suuri osa musiikista on ihmisen antamalla (fenomenaalisella)kategorisella kehyksellä? Vaatiiko musiikki ulkopuolista säveltäjää vai onko säveltäjä musiikin jäsentäjässä, kuulijassa itsessään? Voiko kone säveltää musiikkia? Kenties musiikki koskettaakseen tarvisee inhimillisen elementin, sattuman tai virheen osaksi organisoitua ääntä. Keskustelu muistuttaa todellista dialogia, jonka vain kuuntelijain kävijäennätysmäinen paljous estää. Tämä on etsivää ja rakentavaa tutkimusta: tuoreiden näkökulmien vanavedessä syntyy uusia kysymyksiä - kuin Platonin Akatemiassa. Mediaa ei kiinnosta. Minä odotan lounasta.

Ohjelma jatkuu Dilemma ry:n työpajoilla: Reima Launosen Suvaitsevaisuus ja Jutta Sarhimaan ja Otto Kronqvistin Hannah Arendt ja maailma. Jukka Hongisto järjestää meditaatio istuntoja pitkin päivää. Launosen työpaja aloitetaan suvaitsevaisuus käsitteen määrittelyllä. Mikä on suvaisevaisuuden ero sietämisestä ja piittaamattomuudesta? Mitkä ovat suvaitsevaisuuden reunaehdot? Vaatiiko suvaitsevaisuus lähtökohdakseen negaatiota tai jopa vihaa ja inhoa? Käsitteenä se tuntuu sijoittuvan humanistiseettiseen kontekstiin. Kenties suvaitsevaisuus on aktiivista pyrkimistä laajempaan tietoisuuteen ja ymmärrykseen: negatiivisiin asenteisiin törmäämistä ja niiden muovailua. Kun käsillä olevat arvot ja toimintamallit ilmenevät ihmisen toiminnan kautta, vaatii suvaitseminen subjektin ja subjektina elämisen ymmärtämistä: vai onko objektiivisuus suvaitsevaisuutta? Voiko ihminen subjektina hukkua laumaan niin, että subjektin ymmärtäminen on mahdotonta? Launonen haastaa kuuntelijat ajatusleikkiin: Matkaamme bussilla tapaamaan Saatanaa; emme siis voi poistua bussista, koska myöhästyisimme; viereeni istuu etovanhajuinen, mihin pisteeseen asti häntä suvaitsen; vieressäni häpäistään Suomen lippu: miksi suvaitsisin moista? Missä määrin yksilö voi omistaa kansallissymbolin; luoko subjekti symbolin itse? Onko lipun omistajalla merkitystä? Yleisö intoutuu keskusteluun siinä määrin, ettemme ehdi muihin ongelmatilanteisiin. Harmi sinänsä sillä kuulijat uskaltautuivat paljastamaan arvomaailmansa, mutta toisaalta koittaakin lounasaika; makuja: pidän niistä.

Dilemman työpajat jatkuvat: Jaakko Pitkäsen, Ilja Lehtisen ja Timo Telakiven Maailman ymmärtämisestä maailman muuttamiseen - kriittinen filosofia ja Mikko Martelan Antiikin kreikan filosofia elämänfilosofiana. Edellisessä käsittelemme filosofin riippumattomuutta ajattelijana mm. Marx- ja Nietzsche-lainausten kautta. Filosofi on juurtunut oman aikansa yhteiskuntaan eikä voi sanoa mitään tämän kontekstin ulkopuolelta, objektiivisesti. Ympäristöä tarkastellessaan ja jäsentäessään filosofi sotkeutuu sen juurakkoihin menettäen lopunkin riippumattomuutensa. Kuinka paljon filosofi tarvitsee ymmärrystä toimiakseen? Kuka autorisoi filosofin, ja onko autorisoitu filosofi aina myynyt vapautensa: voiko seppelöity filosofi olla Sokrates? Myönnetäänkö filosofin titteli ymmärryksestä vai toiminnasta? On kahvitauon aika.

Tikkurilan lukio esittää ennakkonäytöksenä Antti Pentikäisen ohjaaman lyhytelokuvan Hissi, joka budjettiin nähden osoittautuu pettymykseksi: lopun yllätys paljastuu jo ensimmäisissä kohtauksissa; elokuva ei tunnusta mykkäelokuvan traditiota vaikka kenties pitäisi, sillä rytmitys ontuu, eivätkä tiuhaan vaihtuvat ympäristöt tuo esiin minkäänlaista symboliikkaa tai kasvavaa ristiriitaa paitsi hissin osalta. No, tekemällä oppii ja sitähän varten koulu on.

Aivoja kuumottavan päivän päättää uskonnonfilosofinen seminaari Tuleeko valo idästä?. Mukana keskustelussa ovat Munkki Serafim, Mari-Johanna Rahkala ja Jukka Hongisto. Munkki Serafim ja Rahkala puhuvat omasta valostaa idän ortodoksisen tradition ja luostariperinteen pohjalta, Hongisto tuo mukaan zeniläisen näkökulman. Vastikään Vapaus-kirjan julkaissut Munkki Serafim antaa vastauksen, kuinka ihminen voi luostarin normitetussa arjessa olla vapaimmillaan, mutta keskustelun fokus taitaa vinoutua, kun muuan fundamentalistinen ateisti tahtoo nähdä Jumalan; Hänen rujosta hyökkäyksestään kimpaantuneena ajaudun sanailemaan subjektiivisen uskon ja objektiivisen tiedon erosta, Kierkegaardista ja Wittgensteinista. Kumma kyllä, hiukkasfysiikkaakin opiskelleen Hongiston kimppuun hän ei uskaltaudu. Kun ateisti ei ole saanut haluamaansa, leppoisa keskustelu saattaa taas jatkua. Monasti Munkki Serafim tarinoi Armeniasta ja sen kansan synkästä historiasta, kuinka menneisyys näkyy uskossa ja taiteessa. Heillä kristillisyys on osa identiteettiä, kuului kirkkoon tai ei. Antaapa Serafim lopulta elämästään esimerkinkin idän mystiikasta ja Jumalan ihmeteoista, kun ihmeitatekevista ikoneista kysytään.

Seminaarin jälkeen käymme vielä lyhyehkön palautekeskustelun, jossa tuottaja Tapio Turpeinen saa ansaitsemansa kiitokset. Kahdennentoista Akatemian aiheeksi hän kertoo suunnitelleensa, ei enempää eikä vähempää, kuin totuus, hyvyys ja kauneus. Jään sitä odottamaan