2015 - Luonto ja kulttuuri

Veneessäkin voi filosofoida – Vuoden 2015 Platonin Akatemian teemana on Luonto ja kulttuuri

Vuoden 2015 Platonin Akatemia – Platonin Akatemia XIX – on ottanut teemakseen Luonnon ja kulttuurin. Platonin Akatemiassa historian ja myyttien Tuusulanjärvi siintää koko ajan taustalla.

Tähän asti monipuolisin Platonin Akatemia on tehnyt tiivistä yhteistyötä Tuusulan kulttuuri- ja museotoimen kanssa – unohtamatta Onnelaa, Taistelukoulua ja Rantatien galleriaa. Kaikki kukat saavat oikeutuksen kukkia perjantaina 15.5. Rantatiellä. Platonin Akatemia avaa ovensa klo 9.

Suomalainen järvi ilman suomalaista venettä on alaston. Platonin Akatemia kunnioittaa suomalaista venettä järjestämällä filosofisia keskusteluja myös kirkkoveneessä. Veneessä filosofoi Janne Saarikivi.

Platonin Akatemia XIX kunnioittaa kolmea suurta suomalaista, Akseli Gallen-Kallelaa, Pekka Halosta ja Jean Sibeliusta,jotka viettävät 150-vuotisjuhliaan tänä vuonna. Halosenniemen taidemuseo on asettanut näytteille sekä Halosen että Gallen-Kallelan taidetta. Platonin Akatemia tuo kuvaan mukaan myös Sibeliuksen, jonka rajakarjalaisista yhteyksistä kertoo meille professori Heikki Laitinen. Hän myös esittää asiaan liittyviä kansansävelmiä. Yhdessäkin on tarkoitus laulaa Sibeliuksen tallentamia ja julkaisemia kansanlauluja.

Platonin Akatemia on tänä vuonna taidetta harrastavan keidas. Tarjolla on kuvataidetta, musiikkia, runoutta, proosaa jateatteria niin legendoilta kuin uusilta tekijöiltäkin. Taidennäyttelyitä on Halosenniemessä, Rantatien Galleriassa ja Onnelassa. Halosenniemessä monitaiteilija Hanneriina Moisseinen tekee alustuksessaan retken Laulujen maahan – Karjalaan. Erkkolassa voit tavata Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatan ja Onnelassa modernin Eino Leinon. Onnelan Impivaarassa konsertoi Iiris Brocke . Miesten teatteri esittää taas Onnelan uudella puolella näytelmän Valentin Herkkä peto – 50 km:n monologi.

Eurooppalainen kevät 2015 on ollut jännitteinen. Taistelukoululla kuullaan, miten Eurooppaa pitäisi puolustaa ja mikä on maailmanpoliittinen tilanne juuri NYT. Maailmanpolitiikkaa päivittämässä on muun muassa professori Tuomo Melasuo.

Rantatien Galleriassa on tarjolla vihreää teetä ja filosofiaa mm. Indu Netamin, Ville-Veikko Hirvelän ja Tere Vadénin seurassa. Indu Netam kuuluu Intian alkuperäiskansoihin adivaseihin. Bioetiikkaan voit tutustua Onnelassa Johanna Ahola-Launosen kanssa.

Tämän vuoden Platonin Akatemia on oikea runsaudensarvi: väittelyitä, fysiikan filosofiaa, hyönteisruokaa, sokraattista dialogia, oppimisen uusia tuulia, ullakkoboheemeja ja mahdollisuus kuulla maailman kaunein laulu.

Tapahtuman tuottaa Platonin Akatemian kannatusyhdistys ry yhteistyössä Tuusulan kulttuuri- ja museotoimen, Tuusulan lukion, Feto ry:n, Dilemma ry:n ja JM Ideasin kanssa.

Toimintakertomus v. 2015 Platonin Akatemiasta

Vuoden 2015 Platonin Akatemian – Platonin Akatemia XIX – teemana oli Luonto ja kulttuuri. Tapahtuma järjestettiin 15.5. Tuusulan Rantatien eri kohteissa.

XIX Platonin Akatemian päätuottaja oli Platonin Akatemian kannatusyhdistys ry, joka teki tiivistä yhteistyötä Tuusulan kulttuuri- ja museotoimen kanssa ja Tuusulan lukion kanssa. Muita yhteistyökumpaneita oli Onnelan majatalo, Taistelukoulu, Rantatien galleria, Lottamuseo, Feto ry (filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat), Dilemma ry (Helsingin yliopiston filosofian opiskelijat) ja JM Ideas (järvenpääläisten lukiolaisten perustama innovaatioita tuottava yritys).

Suomalainen järvi ilman suomalaista venettä on alaston. Platonin Akatemia kunnioitti suomalaista venettä järjestämällä filosofisia keskusteluja myös kirkkoveneessä. Veneessä filosofoi kielentutkija Janne Saarikivi.

Halosenniemen taidemuseo oli asettanut näytteille sekä Halosen että Gallen-Kallelan taidetta. Platonin Akatemia toi kuvaan mukaan myös Sibeliuksen, jonka rajakarjalaisista yhteyksistä kertoi kansanmusiikin emeritusprofessori Heikki Laitinen. Hän myös esitti asiaan liittyviä kansansävelmiä. Halosenniemessä laulettiin yhdessä (Laitisen johdolla) Sibeliuksen raja-Karjalassa v. 1892 tallentamia ja julkaisemia kansanlauluja.

Platonin Akatemia oli v. 2015 taidetta harrastavan keidas. Tarjolla oli kuvataidetta, elokuvaa, musiikkia, runoutta, proosaa ja teatteria. Taidennäyttelyitä oli Rantatien Galleriassa ja Onnelassa. Halosenniemessä taiteilija Hanneriina Moisseinen teki alustuksessaan retken Laulujen maahan – Karjalaan. Erkkolassa luennoi kirjailija ja muusikko Tommi Liimatta. Onnelassa Impivaarassa tulkittiin Eino Leino runoutta ja kuultiin Iiris Brocken lauluja. Miesten teatteri esitti Onnelan uudella puolella Lauri Mattilan ohjaaman näytelmän Valentin Herkkä peto – 50 km:n monologi. Näytelmän aiheena oli kilpakävelijä Valentin Kononen.

Eurooppalainen kevät 2015 oli jännitteinen. Taistelukoululla kuultiin, miten Eurooppaa pitäisi puolustaa ja mikä on maailmanpoliittinen tilanne juuri NYT. Maailmanpolitiikkaa päivittämässä oli muun muassa professori Tuomo Melasuo.

Rantatien Galleriassa oli tarjolla vihreää teetä ja filosofiaa mm. Indu Netamin, Ville-Veikko Hirvelän ja Tere Vadénin seurassa. Indu Netam kuuluu Intian alkuperäiskansoihin adivaseihin. Bioetiikkaan tutustuttiin Onnelassa filosofi Johanna Ahola-Launosen johdolla.

Vuoden 2015 Platonin Akatemian ohjelmaan kuului myös mm. väittelyitä, fysiikan filosofiaa, hyönteisruokaa, sokraattista dialogia ja oppimisen uusia tuulia.

Kaikkiin tapahtumiin oli vapaa pääsy.

Tapahtumaan otti osaa noin 500 kävijää (osanottajista noin 80 % oli lukiolaisia).