2014 - Suuret tunteet

18. Platonin Akatemia järjestettiin perjantaina 9.5. 2014. Aiheena oli Suuret tunteet.

Filosofien ja taiteilijoiden "tunne" on usein passio, voimakas tunnetila, johon sisältyy innostusta ja intohimoa. Psykologien "emootio" on puolestaan lyhytkestoinen psyykkinen tila. Evoluutiopsykologia todistaa, että tunteet ovat auttaneet meitä selviämään hengissä. Pelon tunne on ollut erityisen hyödyllinen. Ilman sitä Homo sapiens olisi kuollut sukupuuttoon. Sanat nimeävät tunteita. Seija Tuovilan väitöskirja Kun on tunteet. Suomen kielen tunnesanojen semantiikkaa (2005) antaa mielenkiintoista tietoa tärkeimmistä suomen kielen tunnesanoista. Kymmenen kognitiivisesti tärkeintä tunnesanaamme tärkeysjärjestyksessä ovat viha, ilo, rakkaus, suru, pelko, onnellisuus, kateus, ahdistus, väsymys ja masennus. Miksi "viha" on merkitsevin? Sosiaalipsykologit korostavat tunteiden merkitystä vuorovaikutuksessa ja päätöksenteossa. Ilman tunteita emme oppisi mitään. Tunne ja järki toimivat yhdessä. Vasta tunteet saavat meidät liikkeelle. Tunteet auttavat meitä tekemään valintoja elämän ratkaisevissa kysymyksissä.

Päivä alkoi jo perinteeksi muodostuneella Cohenin Hallelujah-laulla. Tällä kertaa sen tulkitsi Valter Aikio. Elokuvamusiikkia esitti Kallio-Kuninkalan legendaarisella flyygelillä Frederike Hoffman. Nuoret muusikot saivat syystäkin valtavat aplodit.

Jo loistava musiikki herätteli tunteita...vuoden 2014 Akatemia oli todellakin täynnä tunteita, emootioita, passioita.

Tapiolan lukion bändi Heikki & Sormettomat ja keskiuusmaalaiset Distance, Twice before ja L.Spuma Keski-Uudeltamaalta loihtivat päivän mittaan ilmoille vielä uusia säveliä ja rytmejä. Leonora-sali suorastaan soi ja väreili.

Satavuotiasta Tove Janssonia juhlistimme kirjailija Jukka Laajarinteen alustuksella Tove Jansson ja suuret tunteet.

Laajarinne on kirjoittanut muumeista filosofisen teoksen Muumit ja olemisen arvoitus (2009).

Tunteista puhuttiin ja niitä työstettiin taidepajoissa. Elokuvapuolella päähuomioi keskittyi Filmiseppien tuottamaan Suuret tunteet elokuvaan, joka pyrki antamaan visuaalisen ilmaisun Seija Tuovilan väitöskirjalle. Elokuvan onnistumisesta suuri kiitos kuuluu tuusulaisille nuorille ja kuvataiteilija Katja Viikkilälle. Pekka Halosen akatemian taidepaja Painajaiset keräsi paljon luovia ja innostuneita osanottajia. Energiaa täynnä oli myös Salla Mikkolan improvisaatiotyöpaja.

Kartanon päärakennuksessa saimme kuulla uskonnollisesta fundamentalismista (TT Mari-Johanna Rahkala-Simberg), philosothon metodista (FT Eero Salmenkivi), Euroopan suurista "poliittisista tunteista" (FT Kimmo Kiljunen), onnellisuuden psykologiasta (lehtori Ari Ahokas) ja mystiikan traditiosta (kulttuuriantropologi Antti Filppu)

Pekka Halosen akatemian tiloissa filosofi Ari Tervashonka ja fyysikko Vesa Maanselkä etsivät filosofista näkökulmaa luonnontieteiden ja matematiikan kehityshistoriaan.

Vesa Maanselälle (joka poistui joukostamme syksyllä 2014) kuuluu kiitos vahvasta luonnontieteen osuudesta v. 2014 Akatemiassa (myös Akatemian oheistapahtumassa Hyrylän koulukeskuksessa). Vesa toimi vuodet 2013-2014 Platonin Akatemian kannatusyhdistyksen tiedevastaavana.

Filosofit Johan Hietanen ja Sarri Nironen vastasivat Great feelings-työpajasta. Työpaja oli kaksikielinen.

Hyrylän lukion nettilehti Hyveen toimittajat Antti Eskel ja Aake Lahtela olivat myös seuraamassa tapahtumaa.

Tässä juttu kokonaisuudessaan

Antti Eskel - Aake Lahtela:

Toimittajat eksyivät Järvenpään ja Tuusulan rajalla epäilyttävälla maaseutualueella. Yleisen hämmennyksen jälkeen toimittajat löysivät itsensä vuosittaiseen Platonin Akatemiaan. Se järjestettiin – niin kuin joka vuosi aikaisemminkin – Järvenpään Kallio-Kuninkalassa.

Jukka Laajarinne kertoi suurista tunteista Muumien avulla.

Päivä Platonin Akatemiassa alkoi briiffauksella ladon yläkerrassa. Sieltä paljastuikin sali, joka on myös yksi suosituista äänitysstudioista. Tilassa kirjailija ja filosofi Jukka Laajarinne esitteli olemisen filosofiaa muun muassa Muumien kautta. Yleisökin esitti oivia kysymyksiä.

Alkutapahtuman jälkeen menimme kartanoalueen päärakennukseen, josta sai erittäin hyvää luomukahvia ja hieman välipalaa. Kun kahvi ja aamuinen pohdinta olivat saaneet aivonystyrät vireille, olimme valmiita etenemään ”pajoihin”, joita oli kahvin jälkeen ympäri kartanoaluetta.

Pajojen aiheina olivat muun muassa painajaiset, fundamentalismi ja uskonnot, dilemmat ja muu filosofinen pohdinta. Hetken pajoja kierreltyämme siirryimme katsomaan lukiomme elokuvaprojektin tuloksen, joka oli siis lyhytelokuva ”Ylpeydestä vihaan” ja kertoi 37 yleisimmästä tunteesta suomalaisessa kulttuurissa. Näimme myös muita tunteisiin liittyviä lyhytfilmejä, jotka olivat mielenkiintoisia ja taiteellisia. Jokainen lyhytelokuva oli erittäin viihdyttävä, mutta sen lisäksi ne saivat katsojan pohtimaan kokonaisuutta aiheesta ”suuret tunteet”, joka oli koko tapahtuman teema. Tämän jälkeen pajat jatkuivat, ja uusiakin pajoja oli toiminnassa kiertelyä varten.

#yhteinenpainajainen oli Instagramin kuumin häshtägi Platonin Akatemian aikaan.

Fundamentalisti, vai foundué-mentalisti. Sitä pohdittiin tässä pajassa.

Kartanolla tarjottiin vielä ruoka, mutta sen laadusta toimittajat eivät osaa nyt sanoa sen enempää, sillä Järvenpään keskustan pitsat aiheuttivat liian suuren kiusauksen.

Platonin akatemia oli kokonaisuutena virkistävä ja intellektualinen tapahtuma. Siellä sai mietiskeltävää kauniissa maalaismaisemassa ja nostalgisten rakennusten tuijottamana tunsi itsekin olevansa toisella vuosisadalla. Varsin virkistävä ja mukava tapahtuma. Suosittelemme vuotuista Platonin Akatemiaa kaikille, jotka vähänkin pitävät tälläisestä aivojen kohtaamisesta!